”Se oli kuin olisi saanut kielen oltuaan mykkä. Ja enemmän. Jotain parempaa. Se oli kuin olisi saanut muistinsa takaisin, ja muisti on ihmiselle oikeastaan kaikki. Muisti on identiteetti. Muisti olet sinä itse. Jo tuosta ensimmäisestä viivasta alkaen – tuosta uskomattoman rohkeasta ensimmäisestä viivasta, jonka oli tarkoitus osoittaa, missä meri kohtaa taivaan – hän oli ymmärtänyt, että näkeminen ja muistaminen olivat saman asian eri puolet..” (King 2008, 471)
Näkeminen on yritys löytää maailmasta oma palanen, oma
nurkka, jonka pystyy ajattelulla ja siveltimen liikkeellä rajaamaan.
Joskus sitä näkee sellaista, mitä ei haluaisi enää muistaa.
Olin maalauskurssilla. Luonnostelin kankaassa olevaa epämääräistä hahmoa yhä tarkemmaksi ja
tarkemmaksi. Näin jotain, mitä ajattelu ei vielä pystynyt tavoittamaan.
Kunnes lopulta parahdin opettajalle: - Olen nyt maalannut
sellaista, mitä en halua nähdä. Mitä minä teen?
Olin kauhuissani. Hän onnitteli minua lämpimästi. Kohdalleni
oli osunut suurin voitto tässä arvonnassa.
Kuulkaa siskot, nyt kävi niin, että vihdoin ymmärsin. Aina
voi maalata päälle.
Mitä tahansa käy, niin aina voi aloittaa uudestaan. Ei
puhtaalta kankaalta, vaan päälle maalaten.
Vanhat maalipinnat ovat edelleen olemassa kankaassa
historian kerrostumina ja tulevat läpi muistumina, tunnelmina, elettynä
elämänä. Kun maalaat päälle, käsittelet ja käsität, missä voit jo mennä eteenpäin.
Kerrokset tekevät kankaastasi ainutlaatuisen. Opit niiden avulla näkemään kuvassasi tasoja. Toiset voimakkaasti läpipuskevia, toiset halukkaasti piiloutuvia.
Silti tärkeintä on
se, mitä kankaassasi nyt on: nykyhetkessäsi,
tulkinnassasi, kokemuksessasi, millä sanoin haluatkaan sitä kuvata. Sillä
sinun on kangas, sivellin ja maalipurkki. Lainassa, mutta olkoon niin.
Teidän,
Olga
Lainaus kirjasta Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key. Julkaistu 2008. Suomeksi julkaistu ensimmäisen kerran 2009. Bon-pokkarit. Tammi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti