Raatteen tiellä
Viipurin sähköjuna
jättää meidät
tyhjälle
vyöhykkeelle
metsäpysäkille.
Ei ole ilmansuuntia
ei polaarisia napoja
ei ehkä edes
perhesuhteita.
Isästä on tullut
mietiskelijä,
sedästä Stalker,
jolla on
kaulallaan kompassi.
Ei mitään mistä
tunnistaisin itseni.
On vain yksi tapa
toimia
ja kun se ei toimi
ei ole tapaa.
Minä yritän niin
kovasti.
Mutta se kaikki
häviää täällä
metsässä.
En osaa suunnistaa
sammaleesta
en ole kerännyt
mansikoita heinään
enkä syönyt
ketunleipiä
en tule puhtaaksi
pyyhkimällä
haavanlehteen
en uskalla uida
tuntemattomassa joessa
enkä tunnista
lähdettä lammikosta.
Koko elämän läpi
minä olen
selviytynyt
se on se tarina
voisinko minäkin
vain istua rungolla
ja odottaa mitä
tapahtuu
levätä
kerätä kukkia
--
Keskellä erämaata
on seinä.
seinä seiniä
ovikin
kattona taivas
Nurkkasalvottu kaivo
vajonnut
maan sisään
lammeksi
kasvanut.
--
Ukkosen ajaksi menen
kuusen alle
piiloon
rukoilen
anna meidän ehtiä
takaisin
junalle.
Tämä metsä on
tarinan
vastavoima
puunrunkojen
suomuttamat
rotkot
kiduksia
harjut
selkänikamia
lampeet ja lummukat
ylimääräisiä
silmiä
jotka näkevät
joka paikkaan
---
Ikikuuset ovat
miehittäneet maiseman.
Kivijalkoja,
raparperinjuurta
veistettyä hirttä,
hylättyjä leikkipaikkoja.
Peltomaan tunnistaa
vielä, ojat nostavat jo puuta.
Viisi saareketta
etelään,
kärrytie kulki
tästä,
navetan kulmalta
pyöräkivelle.
josta juna lähti
ja kulkee yhä
kuin vanhasta
tottumuksesta.
Raate iskee silmää
uimakallion kupeesta.
Tästä menette
vielä eteenpäin
kunnes
ukontulikukka
Teidät pysäyttää.
- Olga
Lintulaudalla
Tyttö vilttiin
kääriytyneenä
kuumeiset silmät
vettä valuen
syreenipuskaan
tirkistelee
äiti vetää hiiliä
leivinuunista
tupa lämpiää
pakkaslumi
kimaltelee
kuin salaperäinen
polku parempaan
paikkaan
puutarhan huputetut
aaveet huojuu vaan
tyttö vavahtaa
vartiossaan
keltasirkut
pyrähtävät paikalle
kauranjyvät
kelpaavatkin!
omiaan tyttö nyt
ruokkii...
lintu kopsahtaa ruutuun
kaikki on silmänräpäyksessä ohi
pönttöuunin tuttu
humina
tuli imee happea
niin kuin minä rakkautta
katselen jälleen
lintulautani heilumista
marraskuun
maatuvassa maisemassa
yhä hiljalleen
hämärtyvässä huoneessa
puutarhani huputetut
aaveet huojuu vaan
kolme punatulkkua
lehahtaa puskaan
kuin itäisen maan
viisaat tietäjät
suruviestiä
naapurista kantaa
kaikki on silmänräpäyksessä ohi:”jouduin muuttamaan parempaan paikkaan”
- Masha
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti