torstai 24. elokuuta 2017

Miksi kynäni ei kirjoita?





Kirjoitin päiväkirjaani, kuten niin monesti, aamulla, vastaheränneenä. Silloin unet ja tajunnan  takamailta tulleet  ajatukset olivat vielä selkeitä ja tavoitettavissa.


Tällä kertaa ajatus toimi mustekynää sulavammin. Kynän jälki pätki ja kirjoittaminen tuntui raskaalta ja vaivalloiselta. 
Sanoja syntyi, mutta lause jäi kesken. Muste levittyi valikoivasti käsialani sotkuisissa koukeroissa.

Aloin jo hermostua. Suttasin paperin kulmia. Mikä tätä kynää riivaa? Onko siitä muste loppunut? Ajattelin, että kynä on loppuunkäytetty ja joutaa poistoon.
 
Vaihdoin asentoani sängyssä kurottuen yöpöydän laatikkoon uuden rihvelin toivossa. Kirjoittamista ei kannattanut keskeyttää huonon kynän takia. Niitä maailmassa riittää!

Laatikossa oli kirjanmerkkejä, korvatulppia, kristalleja, ikoneita ja jopa kivi, mutta ei edes lyikkäriä. Voi ei!
Tällä Kosmos-kynällä saan pysyvän jäljen muistikirjaan.


Kun katsahdin harmissani päiväkirjan sivua uudestaan, tajusin jotain.
Kirjan paperisten sivujen välissä oli ohut himmeä muovikalvo. 
Kalvossa näkyi epätoivoinen kirjoitusyritykseni: sotkuja nurkissa ja hiipuvia kirjaimia, väkisin runnottuja lauseita vailla pontta. 
Varsin samea näkymä tähän aamuun.
 

Kynässä ei ollutkaan mitään vikaa. Alusta vain oli väärä. 
Yritin väkisin runnoa tekstiäni muovikalvon pintaan ja syytin sen epäonnistumisesta kynää. 

Kun olin kalvon kerran huomannut, en voinut enää olla näkemättä sitä. Ihmettelin, kuinka en ollut tajunnut sitä heti. Sehän oli ilmiselvä suojakalvo. Se teki alla olevan paperin tuntuman erilaiseksi ja värin sameaksi.

Uudella, puhtaalla aukeamalla tätä hylkivää kirjoitusalustaa ei osannut kyseenalaistaa. Omasta virheellisestä havainnosta tulikin totuus. Epämukavuuden otti normina vastaan. Että tätä tämä nyt sitten on. Kynä vaihtoon!
 
Tuli mieleen, että onko teille, rakkaat sisaret, koskaan käynyt niin, että syytätte kynää kapinoinnista, vaikka kirjoitatte kokonaan väärälle sivulle? Missä huomionne silloin on?


Itse tunnistan pidättyneeni liian kauan kirjoittamisesta syyttäen mielessäni itseni ja kirjoittajan maailman välistä suojakalvoa. Ei siihen tarvita kuin yksi pieni vilkaisu sopivasta uudesta näkökulmasta ja hups – suoja onkin tarpeeton.

Kyllä maailmassa kyniä riittää, kaikenlaisia, erilaisiin tarkoituksiin. Siskot, myös me voimme piirtää maailmaan jäljen – omanlaisemme.


Teidän, Olga

Tunnekirjat olivat esillä Lappeenrannan taidemuseon näyttelyssä 2015.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti