Kirjoitin
päiväkirjaani, kuten niin monesti, aamulla, vastaheränneenä. Silloin unet ja
tajunnan takamailta tulleet ajatukset olivat vielä selkeitä ja tavoitettavissa.
Tällä kertaa ajatus toimi mustekynää sulavammin. Kynän jälki pätki ja kirjoittaminen tuntui raskaalta ja vaivalloiselta.
Sanoja syntyi, mutta lause jäi kesken. Muste levittyi
valikoivasti käsialani sotkuisissa koukeroissa.
Aloin jo
hermostua. Suttasin paperin kulmia. Mikä tätä kynää riivaa? Onko siitä muste
loppunut? Ajattelin,
että kynä on loppuunkäytetty ja joutaa poistoon.
Vaihdoin
asentoani sängyssä kurottuen yöpöydän laatikkoon uuden rihvelin toivossa. Kirjoittamista
ei kannattanut keskeyttää huonon kynän takia. Niitä maailmassa riittää!
Laatikossa
oli kirjanmerkkejä, korvatulppia, kristalleja, ikoneita ja jopa kivi, mutta ei
edes lyikkäriä. Voi ei!
 |
| Tällä Kosmos-kynällä saan pysyvän jäljen muistikirjaan. |
Kun
katsahdin harmissani päiväkirjan sivua uudestaan, tajusin jotain.
Kirjan
paperisten sivujen välissä oli ohut himmeä muovikalvo.
Kalvossa näkyi
epätoivoinen kirjoitusyritykseni: sotkuja nurkissa ja hiipuvia kirjaimia, väkisin
runnottuja lauseita vailla pontta.
Varsin samea näkymä tähän aamuun.
Kynässä ei
ollutkaan mitään vikaa. Alusta vain oli väärä.
Yritin väkisin runnoa tekstiäni
muovikalvon pintaan ja syytin sen epäonnistumisesta kynää.
Kun olin kalvon
kerran huomannut, en voinut enää olla näkemättä sitä. Ihmettelin, kuinka en
ollut tajunnut sitä heti. Sehän oli ilmiselvä suojakalvo. Se teki alla
olevan paperin tuntuman erilaiseksi ja värin sameaksi.
Uudella, puhtaalla
aukeamalla tätä hylkivää kirjoitusalustaa ei osannut kyseenalaistaa. Omasta
virheellisestä havainnosta tulikin totuus. Epämukavuuden otti normina vastaan. Että
tätä tämä nyt sitten on. Kynä vaihtoon!
Tuli
mieleen, että onko teille, rakkaat sisaret, koskaan käynyt niin, että syytätte
kynää kapinoinnista, vaikka kirjoitatte kokonaan väärälle sivulle? Missä
huomionne silloin on?
Itse tunnistan pidättyneeni liian kauan kirjoittamisesta syyttäen mielessäni itseni ja kirjoittajan maailman välistä suojakalvoa. Ei siihen tarvita kuin yksi pieni vilkaisu sopivasta uudesta näkökulmasta ja hups – suoja onkin tarpeeton.
Kyllä
maailmassa kyniä riittää, kaikenlaisia, erilaisiin tarkoituksiin. Siskot, myös
me voimme piirtää maailmaan jäljen – omanlaisemme.
Teidän, Olga
 |
| Tunnekirjat olivat esillä Lappeenrannan taidemuseon näyttelyssä 2015. |
