sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kaikki mahdollinen aika



Vuoden vaihtuminen tuo mieleeni ajan peruuttamattoman etenemisen. Uudenvuodenyönä vanha vuosi väistyy ja kierto syntyy uudestaan. Kaikki on puhdasta ja tyhjää kuten uuden kalenterin lehdet. Tulevan vuoden mysteeri pakahduttaa. Seisot ja odotat. Taivaalle voi piirtyä mitä upeimpia kukkasia ja tähtisateita, mutta aina voi käydä myös toisin. Tuli kieltäytyy syttymästä tai kipinät sinkoilevatkin väärään paikkaan. Kaikki on mahdollista ja mikään ei ole varmaa. Aika on vastasyntynyt, tuore ja arvaamaton.


Meidän lapsuudenkodissamme aikaa mittasi suuri puinen seinäkello. Tarinan mukaan isänäidinisä osti sen huutokaupasta 1900-luvun alussa. Kello näytti temppeliltä, jonka yläosassa kaiverretut naisen kasvot seurasivat talon elämää ja ajan kulumista. Kellossa oli voimakas nakuttava käyntiääni ja se kumautti soittoäänen aina puolen tunnin välein . Joskus kellon nakutukseen oli niin turtunut, että sitä ei enää kuullutkaan vaan se oli hautautunut ajatusten alle. Ajan kuluminen pysähtyi noina hetkinä.

Aikaa voi säästää tuhlata, varastaa, resursoida, sijoittaa, lainatakin. Aikaa voi käyttää, jakaa, ottaa ja antaa. Aikaa voi myös tappaa, mutta sitä ei voi synnyttää tai tehdä lisää. Joskus katselen täyttä kalenteriani ja haaveilen, että se olisi aivan tyhjä. Silloin minulla olisi käytettävissä kaikki mahdollinen aika. Mielenkiintoista. Missä vaiheessa allokoimani aika muuttuikin hukatuksi ja pois annetuksi? Kuinka saisin aikani takaisin? Suhtautumalla siihen kuten kallisarvoiseen ja merkitykselliseen lahjaan. 


 Aika on arvokkainta, mitä meillä on. Se on myös kalleinta, mitä voimme toiselle antaa. Emme kuitenkaan voi sitä täysin omistaa tai hallita. Minun aikani on samalla myös jonkun toisen aikaa. Aika ei ole rajatonta. Meidän ajallamme on alku ja loppu, kuinka meillä on silti varaa tuhlata sitä epäoleelliseen, miettii moni. Kello nakuttaa, vaikka emme sitä aina kuulisikaan.


Teidän, Olga

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti