Viime päivinä hän
ei ollut oikein jaksanut nousta hellaa lämmittämään. Kuume särki,
kalvoi ja piinasi ja teki kertakaikkisen voimattomaksi. Peittoaan hän
veti vaan korkeammalle ja rukoili, että joku tulisi tuomaan
samovaariin pussillisen teenlehtiä. Miten kuume lämmitti ja kylmäsi
samanaikaisesti...
Unen ja valveen
rajat väistyivät, hän torkahteli tuon tuostakin eikä enää ollut
varma, mikä aika vuorokaudesta oli. Tai montako päivää hän oli
sängyssään maannut. Hytisevän kuumeinen olo ja pakkasesta
jäähtyneet huoneen nurkat saivat hänet entistä sekavammaksi ja
hän alkoi olla varma siitä, että häneen oli asettunut riivaaja.
Eikä se jättänyt
hänelle hetken rauhaa.
- Ah, tekö siinä..
terve!
- En ole!
- Minun tekisi
mieleni antaa oiva läksytys siitä hyvästä, ettette ole rikkaa
ristiin laittanut ihmisten hyväksi vaan olette täällä mökissänne
maannut kuin mikäkin lehmä.
- Miten minä olisin
saattanut jättää mökkini…
- Kuten Jelena
Stepanovna otti kutsumuksensa vastaan ja siirtyi hautausurakoitsijan
vaimoksi, niin olisi pitänyt teidänkin ottaa ukko itsellenne. Vaan
täällä ruikutatte omaa tarpeettomuuttanne..
- Sinä olet
riivaajani ja minä kiroan sinut!
- Siihen pystyn vain
minä..
- Herttinen sentään,
olenko minä ollut liian kauan sängyssäni ja alan jo hourailla
pahan kerran.. Minä lupaan etsiä ukkopahasen vaikka maanrakosesta,
jos taudista selviän!
- Mutta kun et
selviä.
Tähän tapaan hän
saattoi käydä pitkiä väsyttäviä keskusteluja riivaajansa kanssa
eivätkä ne johtaneet mihinkään. Ne seurasivat toinen toistaan
turhanpäiväisempinä vaikka välillä niiden sävy saattoi muuttua
hilpeäksikin.
- Nina Tsutsukova
laittaa teille terveisiä! Hän pahoittelee, ettei ole ennen
valmistanut tattaripuuroa.
- En ole koskaan
välittänyt tatteripuurosta.. Sitäkö siellä tarjoillaan.. Minä
tahdon hapanleipää ja suolakalaa. Ja hunajaa omenatortun kera!
- Älkää
hullutelko! Omenatorttu on päässyt jo syksyllä loppumaan ja
tilalle tarjotaan kirsikkahilloa lettujen kanssa.
- Paranevat pidot,
sanon minä! Tilaan sitten niitä!
- Tilatkaa
mieluummin tohtori.. sillä henkiriepunne ei ole kohta enää minkään
arvoinen, mutisi riivaaja hiljaa.
Väsynyt piina
tuntui olevan nyt päätöksessään.
Silloin mökissä
kävi valtava valon humahdus, kuin tuli olisi onnekkaasti syttynyt
yhtä aikaa kaikkiin huonekaluihin. Lämpö ja läpikohtainen
onnentunne saattoivat hänet havahtumaan ylös sängystään ja hän
pyrki ylös kulkeakseen läpi huoneen, kohti ovea.
- ”Älkää uskoko
omiin ajatuksiinne”, hän kuuli selvästi nyt äänen sanovan.
Haparoivatkin askeleet olisivat olleet hänen kohdallaan liioittelua,
hän ei pysynyt edes pienen pientä sekuntia jaloillaan.
Olisi ollut
suoranainen ihme, jos tohtori, joka saapui hetkeä liian myöhään
eukon viimeisen pihauksen jälkeen, ei olisi huomannut pöydälle
jätettyä kirjettä. Siinä luki:
”Ken tästä
ovesta sisään käy, hän tietäköön, että nurkassa olevassa
ikonissa on Pyhittäjä Sergei Valamolainen. Niin ovat kaikki
pyhittäjäisät kasvaneet yksinäisyyden pyhässä sylissä,
korkeimman valon ympäröimänä. Pyhän valoa ei voi armollisinkaan
riivaaja tuhota. Totisesti tämä viesti on kirjoitettu Karjalan
maalla, jossa pyysivät munkit tsaarin sotilaita saattamaan kaikki
pakanat päiviltään.”
-Masha
-Masha
